Your browser (Internet Explorer 6) is out of date. It has known security flaws and may not display all features of this and other websites. Learn how to update your browser.
X
Post

#tbt – laatuluokkia

Huhtikuussa 2008 lepertelin luokkayhteiskunnassa asumisesta. Asiat eivät ole paljon muuttuneet, elleivät nykyisen konservatiivihallituksen johdolla oikeastaan menneet vielä kärkevimmiksi eroiksi. Se on sellainen asia, johon en kyllä totu, enkä haluakaan.

Mieli tekee jutella luokkayhteiskunnassa elämisestä. Sehän kun oli se sellainen ensimmäinen iso kulttuurishokki tänne asettuessa. Suomessa olin tottunut jonkinlaiseen yleiseen asioiden ja ihmisten tasa-arvoon, ja yleensäkin reiluun meininkiin. Täällä luokat ja kaikenlainen hierarkia on vielä aika monella selkäytimessä. Kyllä sain aikaan aikamoisia ilmeitä kollegoilta esim. juttelemalla pomolle leppoisaa small talkia (niin kuin ns. normaalit ihmiset). Eivät olleet ennen moista nähneet ollenkaan, vaikkei pomo ollut moksiskaan. Lähinnä tykkäsi, ja usein tulikin juttelemaan niitä näitä ja oli aidosti kiinnostunut. Olen vuosien aikana oppinut hienovaraisuutta ja etikettiä kyllä sen verran, ettei pahempia mokia enää tule, vaikka onnistuinkin astumaan Jeffrey Archerin varpaille (kirjaimellisesti) pari kesää sitten. Kuulemma olisin saanut tallata kovempaakin, kertoi irlantilainen ystäväni.

In April 2008 I wrote about what it feels like to live in a class society where the gaps of different classes are very clearly defined and how they guide interactions in Britain. Coming from Finland and having had a very different upbringing and outlook about the equality of every single human being it was the biggest culture shock to me and took a while to comprehend that such segregation happened in my everyday life. I certainly didn’t shy away from approaching anyone from homeless people to directors at my work or (accidentally) stepping on the toes of Jeffrey Archer then nor do I now. :D